keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pohjatöitä

Kun sain ensimmäisen tekstin tänne kirjoitettua, en millään malttaisi pysyä pois koneelta Palan halusta tutustua tähän blogimaailmaan. Kun kesällä ei tarvitse pakertaa opiskeluihín liittyvien tehtävien parissa, on ihanaa vaihtelua tehdän koneella jotain ihan muuta:) Tekstien kirjoittamisen huomaan olevan helppoa, mutta kaikki muu vaatii vielä opettelemista ja pitkää pinnaa:) Nämä tietokoneet eivät ole vahvinta aluetta, opiskelutoverini Piia allekirjoittaa tämän varmasti. Yhdessä on pakerrettu ryhmätöitä ja täytyy sanoa että naisen logiikka ei näiden vehkeiden kanssa toimi...yrityksistä huolimatta! Onneksi meistä edes toinen on hallinut sen puolen....

Lupasin laittaa tänään kuvia perustustöistä, mutta laitanpa nyt ensin joitakin kuvia aiemmista työvaiheista. Pikkuhiljaa töitä on tehty. Tiesimme että työtä tulee olemaan, kun on vanhan purkamistakin ensin, mutta silti se on yllättänyt. Näin käy varmasti monelle. Sitä ennen tapasimme käydä tontilla istuskelemassa vanhan tuvan portailla ja haaveilemassa uudesta tuvasta ja siitä kuinka keittiönikkunasta sitten saadaan tähyillä pelloille näkyykö siellä kenties kettua ohikulkumatkalla tai laskeutuisiko kenties kurjet pelloille ruokailemaan. Varsin ruusunpunaisia unelmia. Nyt ne ovat vaihtuneet pitkiin työpäiviin ja vähäisiin yöuniin.Useana yönä on isäntä kömpinyt sänkyyn kun minä ja lapset ollaan oltu jo yöunilla. Mutta onneksi olemme molemmat tähän sitoutuneet ja tiedämme että muuten ei tule valmista. Lastenvahti vaihtuu lennosta ja niin on taas toisen aikuisen vuoro huolehtia pikku-murusista.

Työnjako on meillä selvä.Koska minä en ymmärrä rakentamisesta tuon taivaallista, on isäntä hoitanut siihen liittyviä asioita. Minä puolestani olen hoitanut kotihommia ja antanut hänelle mahdollisuuden hoitaa tontilla asioita eteenpäin. Kun töistä osuu pidempiä vapaita, suunnataan me lasten kanssa usein Pirkanmaalle isovanhempien luokse jossa on lapsille serkuista seuraa, ja myös minulle auttavia käsiä arkeen. Silloin ei myöskään täällä miehen tarviyse tontilla murehtia meistä vaan saa keskittyä täysillä siellä puuhasteluun. Muutenkaan en ole mitenkään mahdottoman sekaisin kaikesta sisustamisesta ja siihen liittyvästä. Meillä on yhteinen selkeä ajatus kuinka tehdään, ja sen mukaan edetään. Olen todella onnellinen hirsisistä väliseinistä, nyt ei tarvitse valita kuin seinille sopiva sävy. Tapetteja ei tarvitse valita yhteenkään huoneeseen, YES:) Muutenkin teemme kotia jossa on ison perheen helppo asua. Vaalea sisutus ja arat materiaalit ei tule tämän kiljusen herrasväen kanssa kysymykseenkään. Katsotaan sitten kun lapset on kasvaneet, eikä tarvitse enää peljätä kuka kulkee kynän kanssa piirtelemässä seiniin kaikenmaailman koukeroita:) Yksinkertaista ja helposti puhdistettavaa, se on meidän motto:)

Mutta tässä niitä kuvia...on kaivettu, räjäytelty, tuotu hiekkaa, korjailtu tontille tulevaa tietä ja paljon muuta. Tämä on vasta alkua. Mutta kaikille työmiehille täytyy sanoa ISO KIITOS!  Kaikki ovat olleet alansa ammattilaisia ja tehneet työnsä hyvin. Aina on myöskin löytynyt aikaa neuvoa ensikertalaisia niinä hetkinä kun omat tiedot eivät ole riittäneet! Tätä blogia ei siis kirjoittele asiantuntija, vaan ihan ensimmäistä kertaa ollaan tällaisella matkalla. Toivotaan että lopputulos on niin hyvä, että toistakertaa ei tarvitse tähän ryhtyä!



Tuvan pohja

Tuvan pohja



Saunan pohja



Saunan pohja






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti